Minä saan puhua minusta. Ja kyllä minä puhunkin. Kun en muusta niin paljon tiedä.
En pysty keskittymään, paitsi silloin kun pystyn. Ylikeskittyessäni voin tehdä työtä putkeen 18h/vrk, viikkojen ajan, ilman vapaapäiviä. Ruokaa ehkä siinä ohessa. Usein suklaapatukoita tai vastaavia. Tai sitten ahmin. En voi syödä vain maltillista lautasellista, vaan otan lisää. Ostan patukan, en, vaan kaksi. Ja lisäksi lakun. … Continue readingKESKITTYMISESTÄ
Muotidiagnoosi, sanovat, kun lehdessä lukee erityisherkkä ja aikuisen ADHD. Tuhahtavat huijarisyndroomalle ja sosiaalisten tilanteiden pelolle. On sitä ennenkin riehuttu pää kolmantena jalkana ja koettu epäonnistumista omista tekemisistään, ei niihin mitään diagnooseja tarvittu, sanovat. Ei niillä mitään erityishuomiota saatu, mentiin muiden mukana ja koitettiin sitten onnistua … Continue readingARKALUONTOISTA ASIAA
Ei aavistustakaan, mihin jemmasin muistikortin, joka sisältää isän haastattelun, jossa hän ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa kertoo sotalapsiajoistaan. Mikä se olikaan se, ku siirretään talteen noi. Mistäköhän on puhe, näyttää mieheni tuumivan ja antaa minun jatkaa. No noi, oisko se siellä? Mies avittaa parilla kysymyksellä ja … Continue readingMUISTAAKSENI
Ajattelin tännekin huudella, kun on niin pimiää ulkona, ettei nää mihin siellä sanat katoaa. Näinä tummimpina päivinä mietin aina (no en tietenkään aina, mutta taas) elämän tarkoitusta. Kyllä sitä on aina välillä hyvä miettiä. Minulla vaihtoehtoisia ideoita, joista poimin tarpeen mukaan. Rankinta on se, kun … Continue readingElämäimme tarkoitus
Sitä ihmettelee että miten yhteen vuoteen voi pakkautua niin paljon, joka vuosi. Vuosi toisensa perään manaillaan paskinta vuotta ikinä. Mutta ei hätää, aina voi tulla vielä paskempi! Mikä on sitten lopullisen paska, mitä silloin tapahtuu? Milloin kannattaa alkaa käytellä ”pahan päivän varalle” säästeltyjä varojaan? Minulle tämä … Continue reading2020
Silloin oli talvella lunta. Silloin sitä oli nuorempi ja kykeni monenmoiseen. Silloin sitä jaksoi innostua herkemmin. Silloin sitä ei ollut niin herkkä turhanpäiväisyyksille. Nytkö se on alkanut, loppulaskenta? Alkaako aamukammassa käydä piikit vähiin? Jotenkin tässä alkaa kiitoradassa valot loppua, kun alkaa enenevässä määrin tuntua siltä, … Continue readingENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN.
Tiedätkö, ei ole pakko sanoa mitä sylki suuhun tuo. Nielaise, anna sanan mennä sinne, missä se tekeytyy tuotteeksi, joka sitten aikanaan ulkoistuu toisesta päästä. Näin saat ajattelematta jätetyn seikan ulos systeemistäsi, toista loukkaamatta. Olin alkuteini kun vanhempi sukulaisnainen katsoi asiaksi kommentoida ulkonäköäni. Tuskin suunnitteli loukkaavansa, … Continue readingÄLÄ SANO
Luonto parantaa haavat. Tänään siirtelin käpyjä piharakennuksen takapihalta, lampolan viimetalvisen pehkukasan päälle. Näyttää kivalta, ajattelin. Samalla tulin kyykänneeksi toistasataa kertaa, hengittäneeksi raitista metsäilmaa ja pohtineeksi elämääni. Syvällistä ja pinnallista, mutta tuiki tarpeellista. Mikä minusta tuli, mikä minusta piti tulla, mikä minusta voisi tulla? Tämmöisiä aivokopan … Continue readingLuonto kyykyttää
Vanhuus kai tämä on, kun aika kiitää niin, ettei kirjottamaan ehdi. Taas on maaliskuun loppu ja kohta alkaa päivä lyhetä. Matka kohti vanhainkotia on alkanut, monella tapaa. Ensin viedään yhdistyksen puolesta varvasvälivilloja, tuota pikaa omia vanhempia – ja eipä aikaakaan, tällä vauhdilla, kun ollaan jo … Continue readingKOHTI VANHAINKOTIA
Onhan tämä nyt tolkutonta. Suomeuduttu on jo kohta 3 kuukautta sitten ja täällä ATKssa ollaan kuin Pääsiäissaarille olisi katveeseen jääty. Ei tekis pahaa. Pää ja ihmissysteemi ei nyt suostu tajuamaan, että on menty yhtä talvea tässä jo vuoden verran. Missä on yötön yö, se huutaa, … Continue readingVIIMEISIÄ VIEDÄÄN, KUVIA. LOCO VIETIIN JO.