Ainoa uskollinen on oma varjosi vain

Posted on

Tekee tiukkaa olla halaamatta, istahtamatta viereen katukivelle. Santiagon katukoirat ovat varastaneet sydämeni. Jotenkin niiden katseessa elää viisaus – ja suru. Ne eivät vaadi, ja samalla ne vaativat kaiken. Ne tulevat viereen, siihen istahtavat ja ovat vain. Eivät ne kerjää, ne ovat. Ne haluavat seuraa. Ei kukaan halua olla yksin.

Samaistun. Olen kahdeksan miljoonan ihmisen kaupungissa ja kadulla kulkeissain kovin yksin. Haluan käpertyä puistonurmelle, kellahtaa hurtan viereen.

On liikuttavaa huomata, miten tämän kokoisessa kaupungissa huolehditaan katukoirista. Ihmiset vaatettavat jolkottajia, talven kylmää vastaan. Kadun kulmaan on asetettu koppi, jonka kattoon on kirjoitettu ”esto es todo lo que tengo” (tässä on kaikki mitä minulla on). Siinä vieressä makaa pahvilaatikkotalossa mies. Mies saa ohikulkijalta kolikon, kiittää tätä ja tarjoaa vähästä ruoastaan. Istu seuraan, por favor.

Tasan ei käy onnen lahjat.

Täytyy kiittää siitä, että oman varjon viereen piirtyy usein toinen. 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *