Silmiin katsovat ja pussaavat. Puhuvat.

Posted on

Sitä vaan kävin tuumaamaan, että vaikka ikävä on kotiin, niin kyllä matkailu avartaa.

Itseäni jotenkin viehättää tämä tämmöinen, että kadulla silmiin katsotaan ja tervehditään. Sekin että poskelle moiskautetaan. Vaikka kyllä siihen sekunteja tuhraantuu, jos koko 70 henkisen työryhmän joka aamu pussailee. 70×70 on 4900 vaihdettua pusua joka aamu. Se on enemmän kuin keskiverto suomalaisen koko elämänsä aikana saamat poskisuukot. Tulee joka päivä katsottua silmiin useampaa ihmistä kuin keskiverto vuoden aikana keskivertosuomalaiskylän raitilla.

Mikä ihme siinä muuten on? On siinä se, että suurkaupungissa on vaan fiksumpaa olla ystävällinen, huomioida toiset ja käyttäytyä kunnollisesti. Ja ei se pahaa tee, että joutuu toisen katseitse kohtaamaan, vastaamaan tervehdykseen. Kampaamossa sentään aluksi vain silmiin katseltiin ja vointia kyseltiin. Mutta jo karvojenlevittelyn jälkeen oltiin pussailuväleissä. Pääosin ihmisten kanssa sujuu siis. Ja sitten on niitä, joiden kanssa ei ikäänkuin suju. Mutta niitä ei ehdi nähdäkään. Että sillä tavalla eivät ole häiriöksi. Vaikka muuten kyllä. Näkymättömät taskuvarkaat. Kahdelta työkaverilta on lähtenyt laukku, lähestulkoon käsistä. Taitojaan täytyy ihailla, ja siitä kiittää, että ovat vain materian perään – eivätkä henkeä uhaten käy pussukan kahvaan. Vaivaa siitä tietysti on, poliisilaitoksella vierailusta, vakuutusselvityksistä ja pahimmassa tapauksessa uuden passin ja maksukorttien hankkimisesta.

Väenpaljous siis pistää käyttäytymään sekä hyvin, että huonosti.

Pedro de Valdivia perusti Santiago de Chilen kaupungin 1541 ja  sijainti valittiin edullisen ilmaston ja hyvän puolustettavuuden vuoksi. Eipä tiennyt Pedro mitä tuleman pitää. Piti tuleman autot ja niiden myötä pakokaasut. Ja nyt sitten tämä hyvä ja huono väenpaljous autoissaan nostattaa Andien kainalossa olevan kaupungin ylle pilven, joka ei pääse kattilan pohjalta mihinkään. Ilmaston heikko laatu on pahimmillaan talvella, eli juuri näin juhannuksen aikaan ja koko heinäkuun. Sen saa suomalaismetsän asukas tuta.

Sikälikin matkailu kannattaa, että arvostus omaa pikku metsänvierttä ja harvaanasuttua kylää kohtaan kasvaa, raikkaasta hengitysilmasta haaveillessa. Painakoon päänsä ja ohi kävelköön, maanmiehet. Minäpä vedän syvään henkeä ja totean että menin, näin ja koin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *