MAASSA MAAN TAVALLA – TAI ET PÄÄSE MAASTA POIS

Posted on

Moni asia on toisin. Ja, kuten sanottua, matkailu kannattaa aina – silloinkin kun se ei kannata, sillä kyllä se silmiä avaa. Tulee esimerkiksi todenneeksi, että kovin on kätevä semmoinen suomalainen, suhteellisen helppo, virastoissa asiointi. Noh, kovastihan koittavat meitä kansainvälistää ja tehdä seikasta hankalamman. Virkailijoita vähennetään, ei vastaa enää puhelimeen Sirkka ei Seppo. Nettiin jätetään pyyntö ja sitten odotetaan. Ja jos et sillä siunaamalla vastaa, tulee rangaistus; päivärahan menetys tai muu. Täällä Chilessä on saanut tuta, miten se vaikuttaa, kun ei tieto virastosta toiseen kulje, kun ollaan vähän niinkuin menneessä näiden toimistoasioiden kanssa. Tänään, pitkähköksi venyneellä virastoretkellä, ehti pohtimaan, että miksi sitä halutaan Suomessa niinkuin palata taaksepäin näissä asiointiasioissa. Hankaloittaa. Sillä ei ne, oman kokemuksen mukaan, helpottaneet ole, virastoissa asioimista. Yhteydenpitovälineiden valikoima senkun kasvaa, mutta niin vaan heikkenee yhteys. Monovastaanottimissa häpyy lähes kuulumattomiin.

Chilessä tieto ei kulje virastosta toiseen. Sinut lähetetään hoitamaan tiettyyn hakemukseen liittyvää asiaa post it -lapun kanssa. Annetaan osoite, ei viraston nimeä, ja käsketään mennä. Ja pyydetään sitten palaamaan takaisin. Ei avata sen kummemmin, mitä olet sinne toiseen virastoon, jonka nimeä et tiedä, menossa tekemään. Siinä sitä sitten äimistellään liimareunalappu kädessä, kymmenien muiden, samanmoisten – ja erin – kanssa. Virkailijoita piisaa aina jo oven suussa. Espanjaksi antavat komentoja, ihmisiä valuu sormensa osoittamiin suuntiin – ja espanjaksi ohjeistaa postitlappuihmistä. Jos sanot, ettet ymmärrä, toistaa – espanjaksi. Osoittaa menemään portaalle etäämmäksi – ja vain suomalainen tottelee. Kaikki muut jatkavat etenemistään. On siis opittava tunkeutumaan ja jankuttamaan. Yleensä sillä sitten asia etenee. Kukaan ei oikein ymmärrä, post it-lapun ojentaja sitä, miksi on täällä – post it -lapun ojentajaa ojentava sitä, miksi post it -lapullinen on lähetetty tänne.

Näin asiat virastoissa etenevät, pääosin lopulta maaliin. Kukaan ei oikein käsitä miten, mutta niin vain löytyy yhteisymmärrys ja virastosta lähdetään lapun kanssa. Joskus lapussa on virheellistä tietoa ja niin taas seuraavasta kohteesta lähdetään post it -lapun osoittamaan suuntaan.

Me olemme anoneet työviisumin. Koska teemme töitä. Työviisumin hankkiminen juoksutti jo Suomessakin, mutta pääosin asioita sai tilattua netistä – kotiintoimitettuna. Viisumeista maksettiin kiva summa – ja sillä summalla sai rannekkeen kaikkiin chileläisvirastoihin. Maahan tullessa viisumi pitää ”leimauttaa”. Ensin jonotetaan, 30 vrk sisällä maahantulosta, (muutamasta tunnista kahdeksaan) PDI:lle (Policía de Investigaciones), jossa virkailija kysyy miksi olet täällä. Vastaat, ettet tiedä, koska et tiedä, koska kukaan ei oikein osannut kertoa. Viisumiani leimauttamassa, kai? Kukaan ei leimaa mitään, mutta mukaan annetaan suttainen mustavalkokopio, jonka kanssa käsketään menemään lähimmälle poliisilaitokselle. Ei sanota aikarajoja. Joku paikallinen neuvoo; ei ole kiirettä. Vaikka on, jälleen se sama 30 vuorokautta. Sen saat kuulla, kun menet jonottamaan seuraavaan paikkaan, Registro Civiliin (ei asia tietenkään hoidu lähimmällä poliisiasemalla). Siellä suttanen A4 otetaan pois ja annetaan tilalle toinen. Jos siis olet reissussa alta 30 vuorokauden. Jos et, lähdet edellä mainitulle postitreissulle. Sillä reissulla torutaan ja uhataan sakoilla. Sakot annetaan kuitenkin anteeksi, tämän kerran. Postit -lappupaikasta saamasi paperin kanssa palaat Registro Civiliin saamaan aanelosen, jonka kanssa sitten, E-MAILIN SAATUASI (!), palaat jonoon. Jokaiseen vaiheeseen kuuluu jonotus. Jonot kiermurtelevat lentokenttäjonomaisesti eri puolille kaupunkia sijoitetuissa virastoissa, ulkomaalaisille tarkoitetuissa, joissa vain harvat puhuvat ulkomaalaisille ominaisia kieliä, kuten englantia. Lopulta saat käteesi sen, mitä et oikein tiennyt hakevasi, väliaikaisen henkilökortin. Siis chileläisen henkilötunnuksen, jonka esittämällä hankintoihisi lisätään 19% vero. Näin lopulta selvisi se, miksi meille kortteja, nuhteluiden uhalla, halutaan jakaa.

Matka on seikkailu, joka pistää vain arvailemaan millaista on ihmisellä, joka yrittää hakea turvaa, joka ei ole vain käymässä työkeikalla, jolla ei ole rahaa, osoitetta, tulevaisuutta. Hyvä puoli heidän kannaltaan Chilessä on se, että jos et jaksa jonotella, voi olla ettet pääse maasta pois. Vaikka, taitaa sekin seikka olla meidän pullamössöjen first world probleemeja, jotka lopulta saadaan hoidettua post it -lapuin ja nuhteluin. Voimia toivon kaikille jonottajille, niille, joilla on oikea syy jonottaa ja saada lupa olla turvassa, rakentaa itselleen elämä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *