Joskus tekis ja toisinaan sitten taas ei

Posted on

Tunnelmat vaihtelee. Välillä alkaa jo olla ihan kotoinen olo – ja toisinaan sitten taas ei. Outoja tapoja tuottanut tämä Chilenmaa. Teen asoita, joita en koskaan tee Suomessa.

Se kuuluisa kolajuoma. Juon sitä Suomessa ehkä kerran vuodessa. Täällä tarvitsen sitä lähes joka aterialla. Tarvitsen. Mihin, tiedä en. Arvelen syyksi aineen puhdistavia ominaisuuksia. Juomallahan putsataan vessanpönttöjä. Ruokatorvistoni tarvitsee säännöllistä pakokaasukerroksen putsausta.

Suomessa hyvin hyvin harvoin (no, ensinnäkän syön ravintoloissa, mutta…) tilaan jälkiruokaa. Makeaa, jonka päällä on makeaa. Mitä tapahtuu? Tähän on selkeä syy. Täällä ruoka on, joko hyvin heikosti tai (yleensä) ei ollenkaan maustettua. Usein ateriointi on hienoinen pettymys ja jostain on saatava maun tunnelmaa. Sitä saa sitten siitä manjarista, jonka päällä on marenkia (sokeria, jonka päällä on sokeria). Sillä saa myös suustaan pahan kahvin maun (joka on kuitenkin aina ruoan päälle otettava).

Valitan. Tässä kohti ei muuta voi.

Tänään lounaalla todistettiin kooste paikallista kulttuuria pahimmillaan. Päivät ovat kääntyneet keväisiksi, eikä täällä mennä missään ”päästiin plussan puolelle” -tunnelmissa, vaan heti heitettiin kehiin +28 astetta. Siinä toppatakki keräsi hikeä saumoihinsa kun terassille asetuttiin. Vieressä esiintyi mies, joka lauloi (huonosti) mankalta tulevaa lambadaa. Pöytiin käyntikorttejaan jakoi likainen nainen, olallaan nukkuva lapsi. Tilasimme ruokaa; täytetyt letut ja lasagne. Kahvia (joo, aina vaan, vaikka…) ja kuplavettä. Kahvi tuli. Ja hetken päästä, eri pyynnöstä, se tilattu vesi. Sitten tovin kuluttua tarjoilija takaisin pöytään, varmistamaan että mitä tilasinkaan ruoaksi. Kerroin ja sormella oikein listasta osoitin, että ei ääntämisestä kiinni jää. Kestää. Tulee pöytään vuoka, jossa sulaa juustoa. Luulemme sitä syystä lasagneksi, mutta kaivelu paljastaa, että siellä on alla letut. Täytetyt. Juusto (jota on PALJON) on sula ja astia reunoiltaan kuuma – letut ovat kylmiä. Ja mauttomia. Ja lasagnea ei kuulu. Kun kysymme tarjoilijalta, koska lasagne tulee, hän hämmästyy, tilasitteko lasagnea. Kyllä. Sekin lausuttiin ääneen ja sitä sormella listasta osoiteltiin. Kirjoittipa tuon vielä muistilappuunsa. Tuonko siis lasagnea, kysyy. Ei. Tuo lasku. Mutta entä lasagne. Unohda. Tuo lasku. Ei siis lasagnea. Ei. Lasku. Tuonko laskun. Tuo. Nyt. Vaan. Se. Lasku. Kylmät, mauttomat, letut jää syömättä. Propinat pojalta saamatta. Siirrymme noutopizzerian tiskille tilaushommiin.

Tämän kirjasin siksi, että tämä kuvastaa jotain. Sitä toista puolta. Sitten on se toinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *