ARKALUONTOISTA ASIAA

Posted on

Muotidiagnoosi, sanovat, kun lehdessä lukee erityisherkkä ja aikuisen ADHD. Tuhahtavat huijarisyndroomalle ja sosiaalisten tilanteiden pelolle. On sitä ennenkin riehuttu pää kolmantena jalkana ja koettu epäonnistumista omista tekemisistään, ei niihin mitään diagnooseja tarvittu, sanovat. Ei niillä mitään erityishuomiota saatu, mentiin muiden mukana ja koitettiin sitten onnistua seuraavalla kertaa, todistavat. Eivät ilmeisesti itseään syndroomien ja diagnoosien tunnusmerkeistä löytäneet – taikka ikinä tulleet tunteneeksi tarvetta sieltä etsiäkään. Onnekkaat.

Entä jos pää päätyi kainaloon, jalan virkaa ensin toimitettuaan? Entä jos epäonnistumisiaan ei pystynytkään unohtamaan, villasella painamaan? Entä jos leimattiin hankalaksi ja porukan ulkopuolelle jätettiin, koska asiat pääsivät suusta sievistelemättä, valkoisin valhein valelematta? Entä jos rehellisyys ei maata perinytkään? Entä jos jäi lopulta aina yksin ihmettelemään että missä nyt – taas – meni pieleen? Entä jos oma reiluus näyttäytyikin muille pelottavana? Entä kun viimein tajusit, että enää kukaan ei naura mukana? Että kukaan ei kai koskaan tajunnutkaan, että olet suurhumoristi.

Sitä alkaa pitää itseään keskimääräistä tyhmempänä, kun tajuaa, ettei sovi joukkoon, ei siihen pieneneväänkään. Saattaa alkaa pelätä, että kohta kotonakin huomataan, että olen keskimääräistä tyhmempi, ihmisenä muita pienempi ja aikamoisen uuvuttavaa seuraa, kun en enää jalallani tahdo kotoa poistua. Sitä alkaa kaivaa itselleen poteroa, turvapaikkaa, jossa kukaan ei pääse tuikkaamaan, omaa totuuttaan tarjoilemaan, ja päätä lisää sekoittamaan. Muotia eli ei, on uskottava että vihdoin (kuulema parempi jopa näin myöhään) löytynyt selitys omalle käyttäytymismallille ja ruutuunsopimattomuudelle, voi olla helpotus, alustaa paremmat jatkot. Mitään taikasauvaa ei tietenkään ole, lobotomiaa kun ei enää tutkimusmielessä harrasteta. On lupa uskoa, että löytyy joku, joka kuuntelee. Ihminen joka kuulee, vastaan väittämättä, vertailematta ja kokemaasi vesittämättä. Ihminen, joka uskoo sen mitä sanot, eikä oio kokemaasi toiseksi. Vaikea uskoa että kukaan haluaa hankaluutta elämäänsä muodin nimissä sijoittaa, mutta jos, niin samalle sylttytehtaalle taitavat nekin jäljet lopulta viedä.

Et haluaisi kokea 55 vuottani. Moni teistä ei edes kestäisi. Vaihtaisin pois päivän jos toisenkin, monesti olisin ruuvannut pääni irti ja sen tolpannokkaan jättänyt. Usein olen ihmetellyt, miten sydämeni ei ole pysähtynyt tai kurkusta vielä vähän ylemmäksi noussut, että olisin sen voinut ulos sylkäistä ja zenisti tulevaan leijua.

Pyydän, älä kerro minulle miltä minusta tuntuu. Minä tiedän. Ikävä kyllä.

Jos jonkun toisen tila kuulostaa liian tutulta, perehdy. Kuuntele itseäsi, vain itseäsi – tai itsejäsi, jos niikseen tulee. Hakeudu avun pariin. Ei niitä diagnooseja mistään appikaupasta haeta, kyllä niihin tarvitaan ammattilaisen kynää.

Itselläkin hyvällä (?) tsägällä vielä kymmeniä vuosia kuitenkin sivakoitavaksi. Otsarypyt alkavat olla jo pinnan tuntumassa.

Avaudun tästä, koska itse tajusin hakeutua avun pariin, muiden kokemuksista luettuani, en yhtäkkiä tässä vaiheessa elämää ryhtynyt muodikkaaksi.

Jos tämä nolottaa sinua, on se taas sinun ongelmasi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *