KESKITTYMISESTÄ

Posted on

En pysty keskittymään, paitsi silloin kun pystyn. Ylikeskittyessäni voin tehdä työtä putkeen 18h/vrk, viikkojen ajan, ilman vapaapäiviä. Ruokaa ehkä siinä ohessa. Usein suklaapatukoita tai vastaavia. Tai sitten ahmin. En voi syödä vain maltillista lautasellista, vaan otan lisää. Ostan patukan, en, vaan kaksi. Ja lisäksi lakun. Otettaisko jäätelöt?

Havaitsen koko aika, kaiken, ympärilläni. Roskat, repsottavan tuon, väärässä asennossa olevan tuon. Jokaisen leivänmurun. Eikä se riitä, vaan ne jäävät vaivaamaan minua. Ahdistun, kun ympärilläni on pölyistä, roskaista, likaista tai tavarat sikinsokin, mutta minulla ei ole ”aikaa” tarttua asiaan, korjatakseni/siivotakseni sen, koska täytyy mennä lukemaan HS. En minä mihinkään HS:n jaksa, puolta artikkelia pidempään keskittyä, vaan olenkin jo tuota pikaa nettiä selaamassa. Facessa, Instassa, Tiktokissa. Selaan aivottomia reelejä, lähettelen niitä. Siihen pystyn jämähtämään tunniksi. Helposti. HS:n artikkelit voin sitten kuunnella, jotain muuta, tärkeämpää, tehdessäni. Töissä havaitsen, koko aika, kaiken mitä muut tekevät, tai jättävät tekemättä. Kuulen jokaisen lausutun lauseen, ehkä kuiskatunkin. En haluaisi. Jokainen raksahdus saa huomioni. Ei jakamatonta, koska, no… mutta kuitenkin.  Minun on mahdoton esimerkiksi keskittyneesti lukea julkisella paikalla.

Olen matkalla pappilaan jatkamaan remonttia. Matkalla huomaankin, että täytyypä käydä katsomassa onko munia. Ennen kanalaan pääsyäni huomaankin, että pitää maalata se tikkataulunympärys. En tietenkään koskaan pääse maalia noutamaan, koska orvokit on nyppimättä ja niitä nyppiessäni muistankin, että aitta piti sisustaa loppuun.

Palaan taloon hakemaan peiliä, joka on pitänyt viedä aittaan jo viikkojen ajan. Kun pääsen melkein peilin luo, niin päätän pyyhkiä ne helvetin leivänmurut siitä pöydältä. Menen keittiöstä hakemaan rätin. Keittiön tasolla on astioita, jotka pitäisi laittaa ap-koneeseen. Päätän tehdä nyt ensin sen. Avaan koneen, huomaan, että kissan ruokalautanen on tyhjä ja kissa tuijottaa minua ovensuusta. Täytyy antaa kissalle ruokaa. Teen sen toistamiseen, siis päätöksen, kun kissa huomauttaa, poistuessani ovesta, koska päätin nyt viedä sen hemmetin peilin sinne aittaan, kun sitähän minä alunperin tulin hakemaan. Palaan takaisin, annan ruuan katille. Jään odottamaan, että syö, koska haluaa sitten kuitenkin ulos, enkä halua jättää ovea auki, kun sisään tunkee kärpäsiä. Pitääkin muistaa hakea se kärpäslätkä pappilasta. Haenkin sen samointein, ettei unohdu (on unohtunut jo viikon). Lähden päättäväisesti kohti pappilaa.

Matkalla muistan, että ruusupuskan nokkoset on nyppimättä. Nappasempa ne nyt, tässä matkalla. Missä ne pitkävartiset hanskat on? Varastoaitassa! Sinne siis. Oho, mullahan on jäänyt aitanjärjestely kesken. Järjestänpä sen pikaisesti tässä, ei oo enää montaa neliötä sikin sokin. Tuossako nuo ruukut on! Piti istuttaa se lahjaksi saatu köynnös. Nostan tuon ruukun tuohon kuistille, niin muistan ottaa sen mukaani. Mikäs tuo on? Ai niin, viime viikolla kuistille nostettu ruukku, samaa asiaa toimittamaan. Ah, hanskat! Käynpä nyt nyppäsemässä ne nokkoset.

Nokkosia nyppiessä huomaan, että kuistin yksi ikkuna näyttää heijastuksen eritavalla kuin muut. Käynpä pikaisesti katsomassa. Oho, sehän on putoamassa. Tuo on pakko pelastaa. Haen rakennustelineen, kiipeän telineelle ja sieltä alas. Haen työkalut, kiipeän. Tarvitsen apua pokan alasottamiseen, se onkin sen verran iso. Huudan avunpyynnön J:lle, joka kieltäytyy, koska keskittyy työhön. Keskittyy? Ei kuittaile. No, saan pokan yksin alas, koska en voi odottaa 15 minuuttia, sillä lasihan voi juuri nyt, tällä sekunnilla, vuosien roikuskelun jälkeen, pudota. Vien pokan kuistille. Pöydällä on aiempi kunnostuskohde. Ah, senhän voisikin jo laittaa paikoilleen…

Vaikkapa näin voi minun aamupäivän ensimmäinen tunti kulua. Mutta aina jotain valmistuukin. Joskus useita kohteita yhtäaikaa.

En voi tälle mitään. En ilman lääkitystä. Työmaailmassa rajat olisivat tervetulleet, mutta kotona en lääkkeellä halua touhuamistani rajoittaa, sillä nautin joka hetkestä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *