KEKKOSET

Aivan kuten kerrottu (VIGDÍS JA VAIRA), kotieläimemme ovat presidenttien mukaan nimetyt. Kekkosesta tuskin tarvitsee linkkiä laittaa ja sitä sen enempää selvittää. Kekkonen.

Meidän Kekkosemme ovat kanoja, joista yhdestä tuli kukko. Tällaistakin tapahtuu, että kana rupeaa kukoksi, tämä meidän oli kuitenkin aivan syntymäkukko, jota kanana pidettiin siihen asti, kun ensimmäinen kiekaisuntapainen kurkustaan pääsi. Se oli aika hellyttävää. Ensi huuto kuultiin samalla hetkellä, kun taloon kannettiin (konkreettisesti) ensimmäiset karitsat, Kersti ja Hilda, joista lisää toisaalla.

Kekkonen, kana joka olikin kukko, sai etunimekseen Urho. Kas.

Näistä ei tiedä, kumpia ovat, ennenkuin ryhtyvät munimis- tai kiekumishommiin. Tai tietää, jos on saanut Taiwanissa siipikarjan sukupuolen määrittämiseen valmistavan parivuotisen koulutuksen. Tipua puristavat, niin että peräsuoli vähän ulos pullistuu. Siinä olevien nystyröiden perusteella pystytään kertomaan kumpi on kyseessä, kana vai kukko. Kyllähän täälläkin sukupuolta määritetään, käsittääkseni siipisulkia tutkimalla. Se on munintalinjaisille kukkotipuille kohtalon hetki, koska silppuri kutsuu ”hyödytöntä” tsirputtajaa. Raaka peli. Onneksi on kehitelty tapa tunnistaa, läpivalaisemalla, munasta, kumpaa sukupuolta sieltä on tuloillaan, eikä kukkopoikien tarvitse tehdä valtavaa kuoriutumisen työtä vain päätyäkseen silppuriin.

Reviirionneksemme uusista tipuista vain toinen oli poika, ja näin ketään ei tarvinnut siirtää alueelta. Tosin, tähän reviiriasiaan on palattava. Tilanne on tarkkailun alla.

Kekkosia on kaikkiaan ollut tähän mennessä 9 kpl, etunimiltään Ykkönen, Kakkonen jne. Kasi on sitten toiselta nimeltään Urho. Toki muillakin on aina luonteen tahi ulkonäön mukaan ollut lempinimiä, Riekosta Obamaan.

Alkuperäiskekkoset. Rockbändikuvassa.

Alkuperäiskekkoset (3 kpl) olivat Hy-Line Brown linjaisia munintakanoja. Nämä ovat siis tehomunijoiksi jalostettuja. Niillä on tuotantokanalassa töitä jotakuinkin tasan vuosi muninnan aloittamisesta. Sen jälkeen munien koko kasvaa niin isoksi, ettei se mahdu enää kennoon. Kana jää hyödyttömäksi ja jatkaa matkaa koiran- ja kissanruoaksi. Meillä oli toiveena lähiruoka, siis munat, joten munintakana kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Ja, kun sain tietää, että otuksen elämä päättyy munan koon kasvuun, halusin pelastaa muutaman koiran suusta. Jo alusta lähtien oli selvää, että daamit saavat munia kuinka suuria munia tahansa – ja vaikka lopettaakin munintansa, se ei meillä ole tuomion päivä. Päätetty oli, että munintansa lopettanut jää viettämään eläkepäiviä. Ikävä tosiasia vaan on, että tehomunijaksi jalostettu kana on niin kovilla jatkuvan munantuottamisen vuoksi, että elimistö helposti pettää. Munintakana ei siis pidä talvella munintataukoa (joka kanoille luonnollista) vaan tuottaa kalkkikuoripalleron joka päivä, vuoden ympäri. Se on kova työ, tuottaa kovakuorinen paketti kerran päivässä. Eipä alkuperäiskekkosten ensimmäiseen vuoteen montaa pidempää munintaväliä mahtunut. Niinpä meidän ensikolmikkokin alkoi, kukin vuorollaan, oirehtia jo alle kolmen vuoden iässä. Muninta oli harventunut ja kroppa alkoi pettää. Yksi menetettiin munajohtimen tulehdukselle, toinen kuputukokselle ja kolmas laihtui ja riutui ja joutui lopulta muiden syrjimäksi ja pahoinpitelemäksi.

Pahoinpitelijät (Nelonen ja Vitonen) saivat lähtöpassit samointein. Palautin ne lähtökanalaansa, jossa olivat kasvaneet kukon alaisuudessa. Oletan, että se seikka vaikutti päällekäyvään käytökseensä. Eivät tienneet, kuka on johtaja, joten päättivät itse ottaa komennon. Arvailen siis.

Anarkisti (666) ja Agentti (007)Kekkonen.

Kutonen (Anarkisti) ja Seiska (007) tulivat kämmenen kokoisina tipuina ja kasvoivat ensimmäiset viikkonsa sisällä, vitriinissä. Tiput tuotiin useaan kertaan näytille ja pikkuhiljaa aitaukseen, suojaverkon taakse. Ajattelin, näin joukko hyväksyy toisensa ja suojaverkon poisto helppoa. Yllättävää oli, kuinka haastavaa kanalaumaan on tuoda uusia jäseniä. Olin elänyt siinä harhaluulossa, että aitaukseen voi heittää lisää porukkaan, kunhan tilaa on vaan riittävästi. Näin ei ole, olemme saaneet tuta. Olen istunut tunnin jos toisenkin erotuomaroimassa rajulta näyttäviä reviiritaisteluita. En myöskään enää kasvata tipuja erillään. Sekään ei pitkän päälle ole osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Nämä erityiskohtelua saaneet näyttävät olevan aika itseriittoisia – ja päällekäyviä, mitä muihin kanoihin tulee.

Viimeisimmät tulokkaat ovat sitten nämä Kasi (Urho) ja Ysi (Korppi). Kaikki Kekkoset, Kolmosen jälkeen, ovat olleet maatiaisia. Sekoituksia maatiaisista.

Joko näiden, meille tulleiden maatiaissekoitusten, perimässä on jotain ongelmaa, tai olen itse toiminut väärin mutta haastavaa on ollut. Saattaa myös johtua pehmeästä alusta, suht sopuisten ja rauhallisten Hy-Line Kekkosten kanssa. Maatiaiset vaikuttavat kiukkuisilta, nopeilta liikkeissään ja helposti uuteen tulokkaaseen vihamielisesti suhtautuvilta. Jopa siinä määrin, että yrittivät viimeisen alkuperäisistäni tappaa. Olen taipumassa takaisin ruskeisiin lylleröihin, jotka saattoi huoletta päästää pihamaalle tonkimaan ja kylpemään.

Kekkosista tulossa lisää – sekä tekstiä, että kuvia.