YHDISTYS

Niin minä vannoin, kautta kiven ja kantoin, etten mihinkään ikinä ryhdy, yhdistyksiin ja semmoisiin. Vaan ihmisen muistipa ei ole norsun moisen luokkaa ja niin jo yhdessä yhdistyksessä vierailin. Idean huonoksi totesin – ja vetäydyin.

Tajusin, että jos haluaa olla yhdistyksessä, sellainen pitää perustaa itse. Niinpä nyt tulin perustaneeksi yhdistyksen, kera kahden opiskelukaverin.

Vuosikaudet olen haaveillut ja kuvitellut vuorenrinteillä hädässä olevia gorillanpoikasia pelastavani, kilpikonnia mereen ohjaavani, ihmisen muoviin pakottamia delfiinejä vapauttavani – ja muuta hyvin hyvin arkipäiväisrealistista, konkreettista auttamistyötä, tekeväni. Heinolan lintutarhassa sitten, opiskeluihini liittyen hoidin loukkaantuneita, luonnonvaraisia, lintuja vapautuskuntoon. Lokkeja, kanahaukkoja, punarintoja ja pöllöjä. Close enough.

Se tuntui hyvältä. Auttaminen. Jos olisin sairaanhoitaja, olisin luultavasti maailman kriisialueilla. Auttamisen halu näköjään vain lisääntyy iän myötä.

Niinpä, siis, auttamisen nimissä ryhdyin yhdistyksen perustamiseen. Pelottaa, olenhan elokuva-alalta, ja tottunut siihen, että työtä tehdään kovaa, paljon ja pitkiä päiviä. Ilman muuta oletan, että kaikki ihmiset on viritetty samalle taajuudelle. Vaikka tajuan kyllä, ettei näin ole.

Päätin, että tämä yhdistystoiminta on opetukseksi myös minulle. Pitää oppia etenemään rauhallisesti. Elokuvamaailman organisointioppini aion toimintaan kuitenkin upottaa. Katsotaan kuinka naisen käy.

Yhdistyksen tehtävänä on eläinten auttaminen. Yhdistyksestä ja sen toiminnasta kerron lisää tämän otsikon alla.

Yhdistys löytyy osoitteesta www.rinkiry.fi