SANTIAGON KATUKOIRAT

Minä kyllä jotenkin kävin täällä Chilen Santiagossa ensimmäisinä viikkoina käsittämään, miksi ihmiset haluavat rahdata ulkomailta koiria suomalaisten pelastettavaksi. Nämä paikalliset ovat aivan mahtavia kavereita. Rauhallisia. Siihen tulevat viereen istumaan ja katselemaan, muina koirina. Ja auta armias jos saavat hellyyttä, niin tuhannen kiitollisia ovat. Seljälleen kellahtavat ja koko kävelyvälineistönsä äksäksi levittävät. Minä halusin viedä ne kaikki kotiin. Mainioita tapauksia.

Jonkun verran olen matkaillut, mutta missään en ole nähnyt näin hyvin katukoirista huolta pidettävän. Talveksi kutsuvat tätä aikaa, jolloin lämpötila laskee Suomen normikesän lukemiin. Talvi saa ihmiset hankkimaan katukoirille takkeja. Usein takkiin on kirjoitettu ”tämä on kaikki mitä minulla on. Ole ystävällinen, älä vie tätä minulta”. Niinpä keskustan kadulla jolkottelee näinä päivinä pääosin vaatetettuja koiraeläimiä. Korttelissani näen nuorten miesten tuovan kadun kulmaan vesikupin ja syötävää. Jotkut kadun asukeista asettuvat lepäämään näille vartavasten tuotuihin em. tekstillä varustettuihin koppeihin. Eivät nämä kenenkään kotiin asettuisi. Olen kuullut kerrottavan kadulta ”pelastetuista” koirista. Hauvat ovat illan, hyvin syövät ja nukkuvat. Kun ovi avataan, niin lähtevät, eivätkä takaisin tule.

Nämä karvapallot kuuluvat kadulle. Nämä kuuluvat Santiagoon kuin Pyhät lehmät Intian kaduille.