UUSI KISSA TALOON

Eihän se aina mene suunnitelmien mukaan, uuden eläimen tuominen taloon. Ei voi ennustaa, miten eläin – vanha tai uusi – asiaan suhtautuu. Eläin on eläin, ei selviä tämä asia keskustelemalla.

Meidän talossa oli ensin Vigdís. Kovin leikkisä katti. Haastava on ihmiselle tämä leikkimisasia, ihminen kun on ihminen, eikä aina taivu kissan toiveisiin. Voi siinä juosta narunpätkän kanssa, jahdattavana olla, mutta ihminen on ihminen ja ajattelee, että varmasti tylsää tämä. Sitä helposti miettii, että lajitoveri se oiva olisi, leikkikaveri siis. Siis kissalle. Omiin tarpeisiinhan ei kissoja oteta. Vigdískin otettiin hiiriä jahtaamaan, jos siis sisälle uskaltavat. No, onneksi kerran uskalsi. Jahtasi.

Leikkikaveri siis.

Kissa on hyvin reviiritietoinen, joten piti ujuttaa alueelle uusi tulokas järjen kanssa ja varoen. Pieni kaveri tuotiin häkissä, ja siinä se tönötti, vanhemman puolelleen tuijotti, lähes hievahtamatta iskuja vältteli. Tätä jatkettiin pari päivää, jo toisena häkin ovea aukoen, ja kattien puolia vaihtaen. Kolmantena, kun häkkiä purettiin, meni vanhempi jo vähän paniikkiin, näytti pelkäävän, että kaveri viedään pois.

Hyvin meillä meni, siis tämä uuden taloon tuominen. Leikkiasia ei mennyt suunnitelmien mukaan. Vanhempi ryhtyi mammaksi, ja leikkasi leikkiasiat minimiin.

Niin siis täällä taas ihminen narun edellä juoksee. Yrittää osata leikittää.