PENNIN SEINÄT

Vanhan talon kunnostaminen on joillekin vakava paikka. Kaiken pitää olla juuri eikä melkein, niin kuin ennenvanhaan. Olen, tavallaan, samaa mieltä, mutta minusta tunnelmoida voi myös luovasti – ja ennen kaikkea pienellä budjetilla, sillä eihän voi olla niinkään, että vain varakkaat saavat vanhaan asettua. Minun mantrani on, että pitää kunnioittaa, mielummin paljastaa kuin peittää ja tulee käyttää ympäristö- ja ihmisystävällisä materiaaleja. Minun talossani riisutaan esiin alkumateriaaleja, maalataan patinoiden ja kaikki uusi, mikä rakennetaan, yritetään sulauttaa olemassaolevaan. Silti, kaikkea saa tehdä oman maun mukaan. Taloni sisustus ja kalustus on varmasti joillekin järkytys, mutta olkaa hyvät. On hyvä järkyttyäkin välillä – sillä silloin voi katsoa ylpeillen ja tyytyväisenä omaansa. Tämä kaikki on tehty teidän tyytyväisyyttänne silmälläpitäen. Minun talossani on syytä olla hauskaa, sillä vietän paljon aikaa kotona. Samasta syystä täällä kaiken aikaa tapahtuu jotain.

Yritän nyt siis taas kunnostautua näitä remonttijorinoitani kirjaamaan. Joten tästä lähtee.

Eteinen on ollut viimeinen lähes koskematon saareke tällä, jo seitsemän vuotta kestäneellä matkalla, joka tänne taloon asettumisesta tammikuussa täyteen tuli. Nyt on kukkatapetteja tuijoteltu kukkatapettikovalevy täyteen ja oli syytä mennä eteisuralla eteenpäin. Tai taakse, miten sen nyt ottaa. Alas saateltiin ruskea kukkatapetti ja seinällinen suikeroista paperitapettia. Yksi nurkka jää odottamaan sähköasentajan vierailua, mutta seinistä neljäs huusi jotain muuta kuin paljastettua hirttä. Suikerotapetti on varmasti vanhaa ja kermaisen vihertävää paperisellaista, mutta minulle se huusi jo heiheitä ja jotain räväkämpää peitokseen. Erikoista kyllä, jätin asian hautumaan yön yli, enkä samalla puuskalla repinyt alas tätäkin seinänpeitettä. Ja hyvä niin, sillä yön aikana aivot muhittivat niinkin villin idean, kuin vesiväriseinä. Maalailen tauluja ja olen hullaantunut vesivärin mahdollisuuksiin siinä hommassa. Laskeskelin, entisenä matikkafanina, että paperitapetti + vesiväri = tai ainakin pitäisi olla match made in heaven. Sillä edullistahan se on kuin fan. Ainakin mitä P&R:n paperitapetteihin tulee. Niitähän sitä himoaa, mutta vielä ei ole lompakon nyörit myöntyneet moiseen kokeiluun. Sitäpaitsi, alkaa olla talon jokaisessa huoneessa itse maalattu seinä/tapetti. Niin sai eteisen suikero tuta akvarellisiveltimen ja märkää rättiä. Lopputulos miellyttää ja näin saa seinä toistaiseksi jatkoajan vanhoine hyvineen. Seinällä on uusi paperitapetti, jolle tuli hintaa luultavasti noin 0,20 €.

Kas tässä. Nurkkia ei (tietenkään) ole vielä siistitty. Tämä kuuluu taudinkuvaan. Lisää seiniä tulevissa postauksissa.